Savonlinnassa on esitetty seuranäytelmiä 1850-luvulta lähtien. Ensimmäinen ammattiteatteriesitys nähtiin vuonna 1873 Suomalaisen teatterin poiketessa maaseutukiertueellaan myös Savonlinnassa.

SAVONLINNAN TEATTERIN HISTORIA

ALKUVAIHEET

Kylpylälaitoksen toiminnan käynnistyminen 1890-luvun puolivälissä samoin kuin Aino Acktén ensimmäinen sarja oopperajuhlia 1910-luvun alkupuolella lisäsivät kaupungin kulttuuri- ja seuraelämää ja toivat lisää teatteriseurueiden vierailuja paikkakunnalle. Suomalainen Teatteri vieraili uudestaan vuosina 1897 ja 1901, Suomen Maaseutunäyttämö Viipurista vuonna 1909. Oli myös lukuisia yrityksiä oman pysyvän teatterin luomiseksi Savonlinnaan.

Suurimman merkityksen näistä sai Savonlinnan Työväenyhdistyksen Näytelmäseura, jonka perustava kokous pidettiin tammikuun 26. päivänä 1914. Näytelmäseuran säännöistä käy ilmi se korkea sivistys- ja kulttuuritehtävä, joka katsottiin teatterilla olevan: ”Näytelmäseuran tehtävänä on …kasvattaa ja kehittää erikoisesti työväestön henkisiä harrastuksia sekä näytelmätaiteen että siitä seuraavien jalostavien nautintojen kautta.” Palkattua henkilökuntaa ei Näytelmäseuralla ollut, vakinaisesti esiintyviä harrastajanäyttelijöitä kymmenkunta.

Teatterin keskuudessa puhjenneet riidat johtivat siihen, että vuonna 1917 perustettiin toinen työväennäyttämö, Nuorten Näyttämö. Kaksi vuotta myöhemmin päästiin sovintoon ja molemmat teatterit yhdistyivät nimellä Savonlinnan Työväen Teatteri. Se toimi edelleen työväenyhdistyksen alaisena. Teatteri sai ensimmäisen johtajansa, joka ajan tavan mukaan oli samalla työväentalon vahtimestari. Näyttämö esiintyi paitsi työväentalolla myös Seurahuoneen näyttämöllä tavoittaakseen myös sellaista yleisöä, joka ei työväentalolle halunnut tulla.

MENESTYKSEKÄS 20-LUKU

Voimakasta kehityksen aikaa elettiin 1920-luvun alussa. Vuonna 1923 teatteri kiinnitti vasta saadun valtionavun rohkaisemana ensimmäisen päätoimisen teatterinjohtajan sekä yhden vakinaisen näyttelijän. Samana vuonna aloitettiin kesäteatteritoiminta esittämällä Kyrönsalmen rannalla ”Tukkijoella” suurella menestyksellä. Myös maaseutukiertueet lisääntyivät. Samoihin aikoihin teatteri itsenäistyi Työväenyhdistyksestä, vaikka tämä jäikin teatterin kannatusyhdistykseksi. Nimeksi otettiin Savonlinnan Työväen Teatteri. Tuon ajan suosituinta ohjelmistoa olivat operetit.

Vuonna 1925 teatteri lisäsi vakituista henkilökuntaansa neljään taloudellisia vaikeuksia säikkymättä. Ohjelmisto monipuolistui ja pyrkimyksenä oli päästä työväennäyttämöstä koko kaupungin teatteriksi. Valtuusto suostui myöntämään teatterille avustuksen vuonna 1927 – sillä ehdolla, että teatteri katkaisisi muodolliset suhteensa Työväenyhdistykseen. Näin kävi ja teatterille perustettiin oma kannatusyhdistys. Sittemmin kannatusyhdistys muutti teatterin nimen Savonlinnan Teatteriksi.

30-LUKU JA SOTA-AIKA

Vielä vireä ja kehittyvä toiminta 20-luvulla lopahti vuosikymmenen lopussa alkaneeseen lamakauteen. Yleisöllä ei ollut varaa ostaa lippuja. Johtajat vaihtuivat usein, näytelmien esittäminen oli amatöörivoimien varassa, vakinaisia näyttelijöitä ei ollut varaa palkata. Lamakauden mentyä ohi teatterin toiminta elpyi taas keskeytyäkseen talvisodan kynnyksellä, kun työväentalo otettiin sotilaskäyttöön. Sota-aika ja 40-luvun loppu olivat teatterissa – kuten muuallakin yhteiskunnassa – vaikeata aikaa, mutta siitä huolimatta Savonlinnan Teatterin toiminta jatkui ilman suurempia keskeytyksiä. Esimerkiksi sotatalvena 43-44 oli teatterissa kuusi ensi-iltaa. Sota-aikana, kun myöskin kulkuvälineistä oli pulaa, teatteri joutui vierailunäytäntömatkoillaan kulkemaan milloin minkinlaisilla autoilla. Valinnan varaa ei ollut, täytyi ottaa sellainen auto minkä sattui saamaan. Niinpä kerran oli saatu Tuotteen teuraskarjan kuljetusauto käyttämään teatteria esiintymismatkalla Sulkavalla.

UUSI NOUSUKAUSI

Kun päästiin 50-luvulle alkoi teatterissa selvä nousukausi. Tärkeä tapahtuma oli muutto vanhasta työväentalosta Koulukadun varrelta Kisalinnan upouusiin tiloihin Viiskulmaan vuonna 1955. Vakinaisia näyttelijöitäkin kiinnitettiin. Kymmenluvun alkupuolella heitä oli kolme, loppupuolella jo kuusi. Myytyjen pääsylippujen määrä kipusi vuosi vuodelta ylöspäin ja ensimmäisenä Kisalinnan vuotena ylitettiin ensimmäisen kerran 20 000 lipun raja. Teatteri aloitti uudestaan myös kesäteatteritoiminnan. Talouskin oli alkanut kohentua. Avustuksia saatiin valtiolta, kaupungilta ja Säämingin kunnalta.

OLLAKO VAI EIKÖ OLLA?

Kun tultiin uudelle kymmenluvulle ja oli vietetty teatterin 50-vuotisjuhlat vuonna 1964, oltiin taas tultu uusien ongelmien eteen. Elettiin television läpimurron ja tehokkuuden aikaa. Ihmisten innokkuus harrastamiseen ja kulttuurin omakohtaiseen seuraamiseen väheni kautta maan – myös Savonlinnassa. Muotiin tullut poliittinen ja ”osallistuva” teatteri karkotti myös osan katsojista. Katsojaluvut laskivat ja kiertuetoiminta jouduttiin lopettamaan 60-luvun puolivälissä lähes kokonaan. Teatteritilojen epäkäytännöllisyys sekä Kisalinnan bingo- ja tanssitoiminta koettiin esteinä Savonlinnan Teatterin kehittämiselle. Valtakunnallisessa teatteripolitiikassa alueteatteriajatukset nousivat voimakkaasti esiin. Keskusteltiin yhä enemmän siitä, tarvitaanko Savonlinnassa ja sen talousalueella ylipäänsä omaa teatteria ollenkaan. Elettiin suurta keskittämisen aikaa. Nämä ajatukset konkretisoituivat Teatterikomitea 72:n mietinnössä. Sen henki oli, että pienimmät teatteri, joihin Savonlinnan Teatteri kuului, eivät olleet elinkelpoisia ja ne täytyi lopettaa ammatillisina laitoksina ja korvata alueteatterijärjestelmällä sekä harrastajateatteria kehittämällä.

Savonlinnan Teatterin valmistuessa viettämään 60-vuotisjuhlaa vuonna 1974 sen tulevaisuus tuntui olevan vaakalaudalla. Tämän uhkaavan tilanteen edessä savonlinnalaiset heräsivät ja nousivat päättäväisesti puolustamaan teatteriaan. Todettiin, että oman teatterin palvelukset ovat korvaamattomia niin Savonlinnan kaupungille kuin koko Itä-Savon alueelle. Eri tahoilta annettiin teatterin säilyttämistä puoltavia lausuntoja, kaupunginavustus kasvoi, teatterin kunnallistamisesta ruvettiin puhumaan yhä määrätietoisemmin, teatterin henkilökuntaa lisättiin. Teatterin 60-vuotisjuhlasta tuli voimakas mielipiteen ilmaisu savonlinnalaisen ammattiteatterin jatkumisen puolesta. Tuntuu kuin Savonlinnan Teatteria tuolloin uhannut tappotuomio olisi todella herättänyt savonlinnalaiset ja kääntynyt piristysruiskeeksi teatterille. Juhlavuotena koettiin tosin myös vastoinkäyminen: joulukuussa tulipalo Kisalinnan ullakolla tuhosi suuren osan teatterin puvustosta ja tarpeistosta.

KAUPUNGINTEATTERIKSI

Valtuusto antoi vuonna 1975 kaupunginhallituksen tehtäväksi valmistella teatterin kunnallistamista. Periaatepäätös asiasta tehtiin vuonna 1976 ja Savonlinnan Teatteri muuttui täyskunnalliseksi Savonlinnan kaupunginteatteriksi vuoden 1979 alusta. Näin teatterin toiminta saavutti aivan uudenlaisen taloudellisen turvallisuuden ja sen arvostus kaupungissa kasvoi. 1980-luvun alku oli menestyksekästä aikaa, katsojamäärä oli huipussaan 81-82, jolloin kävijöitä oli 27 437. Vietettäessä Savonlinnan kaupunginteatterin 70-vuotisjuhlaa syksyllä 1984 kirjoittaa silloinen teatterinjohtaja Kimmo Lavaste näin: ”Toimitilaongelma on kuitenkin edelleen ratkaisematta. Parannusta ovat merkinneet muun toiminnan poistuminen teatterin hallitsemista Kisalinnan tiloista vuonna 1979 sekä samana vuonna tehty peruskorjaus, jonka yhteydessä saatiin teatterisaliin nouseva katsomo. Nykyiset tilat eivät kuitenkaan täytä nykyaikaisen teatterin tekemisen vaatimuksia – eivät yleisön eivätkä tekijöiden kannalta. Omat, teatteritoimintaa varten suunnitellut tilat ovatkin teatterin tavoitteena sen lähtiessä uudelle vuosikymmenelleen.

Toinen tärkeä tavoite on henkilökunnan lisääminen tyydyttämään ammatillisen toiminnan vähimmäistarpeet. Teatterin seitsemäs vuosikymmen on ollut menestyksekäs. Se on tuonut usein esitettyyn Hamletin ’Ollako vai eikö olla’ –kysymykseen selkeän ’Olla’ –vastauksen. Teatteri on vakiinnuttanut paikkansa Savonlinnassa, löytänyt yleisönsä ja on nyt ponnistelemassa uusia haasteita kohti”.

MUUTOSTEN KOURISSA

Muutoksia on tapahtunut paljon. Vuonna 1987 kaupunki rakennutti teatteriin uuden kiinteän katsomon, jossa oli tilaa 228 katsojalle. Kaksi vuotta myöhemmin kaupunki yhdessä Kiinteistö Oy Olavilan kanssa teki merkittävän remontin henkilökunnan sosiaalisten tilojen parantamiseksi. Kisalinnan tiloissa uusittiin kaikki pukuhuoneet ja rakennettiin uusia työhuoneita. Myös yleisötilojen viihtyvyyttä parannettiin mm. uusimalla kahvion kalustus. Korjaamista riitti. Takana oli loistava näytäntökausi. Menestysnäytelmät keräsivät yli 20.000 katsojaa, joten nousun odotettiin saavan uutta potkua uusittujen tilojen myötä. Henkilökuntaa lisättiin vakinaistamalla tuntipalkkaisia toimia uuden teattereiden valtionosuuslain voimaantuloa odotellessa. Kaikki piti olla valmista nousukautta varten, mutta toisin kuitenkin kävi. Kaudella 1989-1990 teatterin katsojamäärä putosi romahdusmaisesti lähes 10.000 katsojalla. Pohja saavutettiin 1991-1992 kaudella, jolloin katsojamäärä jäi alle 10.000. Määrärahojen puutteessa jouduttiin jättämään kaksi näyttelijän tointa täyttämättä ja ne ovat edelleen avoinna.

UUDET TUULET PUHALTAVAT

Laman alkaessa hellittää 90-luvun puolivälin jälkeen, alkoi myös katsojamäärä nousta vuosi vuodelta. Suunniteltiin uusia tapahtumia suurelle yleisölle ja syksyllä 1998 teatteri järjesti ensimmäisen Olavinlinnan Syysfestivaalin, jonka päätapahtumaksi tilattiin kirjailija Raija Oraselta isolle linnanpihalle historiallinen musiikkinäytelmä Kuut, tähdet, auringot. Musiikin näytelmään teki Kaj Chydenius ja sitä esitettiin kolmena syksynä linnassa, jossa sen näki lähes 12 000 katsojaa. Sen lisäksi syksyllä 2000 tuotettiin Olavinlinnaan musiikki- ja tanssiteos Loitsu, jonka kirjoitti ja sävelsi Mika Mylläri. Syysfestivaalista oli tarkoitus tehdä jokasyksyinen tapahtuma, mutta resurssien puutteessa uutta näytelmää ei ole pystytty valmistamaan. Kaupungin kulttuuritoimi on järjestänyt nykyään festivaalin pienimuotoisempana viikonlopputapahtumana.

Teatterin ilmettä kohennettiin jälleen kesällä 1998, kun pääsisäänkäynti muutettiin rauhallisemmalle sisäpihan puolelle. Sisääntuloaula, toimistotilat ja teatterin ravintolaa uusittiin. Kesällä 2000 hankittiin saliin uusi äänipöytä, jolloin paikkaluku muuttui nykyiseksi 225 paikaksi. Myös turvallisuutta parannettiin ja poistumistiet korjattiin ohjeitten mukaisiksi.

TEATTERI 90 VUOTTA

Savonlinnan kaupunginteatterilla oli tammikuussa 2004 juhliessaan 90-vuotista taivaltaan vahva asema alueensa ammattiteatterina. Katsojamäärä oli vakiintunut 20.000 vuositasolle. Monipuolinen ohjelmisto on saanut katsojat yhä uudelleen palaamaan teatteriin. Teatterinjohtaja Timo Rissasen kaudella 2001-2004 teatteri sai runsaasti julkisuutta mm. suomalaisilla ja pohjoismaisilla kantaesityksillä. Samana vuonna 2004 syksyllä teatteri joutui raskaalla kädellä muuttamaan toimintaansa, koska määrärahaleikkausten takia ohjaajaa ei voitu kiinnittää ja näyttelijöitäkin pystyttiin palkkaamaan ainoastaan kuusi. Hyvin alkaneen syksyn lopulla alkoivat vastoinkäymiset, useita sairaustapauksia, esitysten peruutuksia, ensi-iltojen siirtoa, jopa ensi-iltojen peruutuksia. Lisäksi teatteria uhkasi taas samansuuruinen leikkaus kuin edellisenä vuonna. Elokuussa aloittanut uusi teatterinjohtaja Timo Seppälä oli vaikeassa tilanteessa: rahaa olisi pitänyt saada lipputuloilla, mutta peruutusten takia niitäkään ei saatu.

Tilanne muuttui dramaattisesti helmikuussa 2005 vähän ennen ”Saiturin” ensi-iltaa. Teatterinjohtaja ja yksi näyttelijä lähtivät kesken kauden pois, ensi-ilta peruutettiin ja sisäisin järjestelyin sekä vierailevan näyttelijän turvin saatiin pidettyä ohjelmistossa kuitenkin neljä näytelmää, joita keväällä esitettiin. Lisäksi toukokuussa 2005 toteutettiin myös kauan suunniteltu ”pieni näyttämö”, kun teatteriravintolaan rakennettiin 70-paikkainen katsomo ja esitettiin menestyskappaleeksi noussut ”Solistina Laila Kinnunen”. Samaan tilaan valmistui syksyllä 2006 vierailuesityksenä ”Saarenmaan valssi eli erään neuvostotaiteilijan tarina” ja edelleen syksyllä 2007 musiikki- ja runoesityksistä koostuva monologi ”Se on miehen puhetta!”.

Kevät 2005 oli teatterille ratkaiseva. Maaliskuussa valitun uuden teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemen oli määrä aloittaa virallisesti 1.6., mutta jo sitä ennen piti ratkaista teatterin kohtalo. Ilman lisämäärärahaa se ei pystyisi toimimaan, päättäjät piti saada vakuuttuneiksi teatterin toiminnan tarpeellisuudesta ja siitä, että teatteriin sijoitettu lisämääräraha tulisi korkoineen takaisin lipputuloina. Teatteri sai mahdollisuuden näyttää olevansa luottamuksen arvoinen ja se onnistui tavoitteessaan.

SAVONLINNAN TEATTERIKSI

Syksyllä 2005 tuli tieto teattereiden valtionosuuden lisääntymisestä vuosina 2008-2010 yhteensä yli 30 %. Samaan aikaan alettiin suunnitella Savonlinnan kaupunginteatterin muuttamista yhdistyspohjaiseksi. Kulttuurilautakunta tilasi sitä varten teatterinjohtaja Markku Savolaiselta selvityksen, mikä hallintomalli Savonlinnaan parhaiten soveltuisi. Selvitys valmistui alkuvuodesta 2006 ja kesäkuussa valtuusto teki päätöksen teatterin muuttumisesta yhdistyspohjaiseksi vuoden 2007 alusta, kuitenkin viimeistään 1.8.2007 lähtien. Samalla kaupunki sitoutui pitämään teatterin rahoituksen seuraavat kolme vuotta vuoden 2006 tasolla, mikä takasi teatterille toimintaedellytykset ja mahdollisuuden suunnitella toimintaansa pidemmällä tähtäyksellä.

Aikataulu oli tiukka, mutta 31.12.2006 Savonlinnan kaupunginteatterin 28-vuotinen historia päättyi ja 1.1.2007 aloitti Savonlinnan Seudun Teatteriyhdistys ry:n ylläpitämänä Savonlinnan Teatteri. Yhdistyksessä ovat perustajajäseninä Savonlinnan kaupunki, Punkaharjun, Kerimäen, Enonkosken ja Savonrannan kunnat, vuoden 2008 alusta mukaan on liittynyt Sulkavan kunta.

Lähde:
Maija Jalkanen:
Savonlinnan Teatteri esittää
Tapahtumien taustaa 1914 – 1974